Yhdentahden

Savu, tupakan. Ilmastointi - ei sitä ole. Aika on häpi auerin, keppana 2,50 euroo.
Monta on jo mennyt, tuolla herralla. Vai liekö puhuu tanskaa kuiskaten, ei saa selvää. Vielä rahalla saa, lasillisen. Tämähän on palvelulaitos, ajattelen. Tulosta tekevä. Ja hei omin jaloinhan hän vielä kävelee, painotus sanalla vielä. Huh... käveli ohi. Pöytään lasi, epämääräistä pyörimistä. Ahaa hänellähän onkin tarve, harittavat silmät löytävät suunnan, vai liekö köpöttelee vanhasta muistista.

"Mitä sanoit?" "Sori en vaan kuunnellut, ympäristössä tapahtuu." Paavo nyökkää "Huomasin"

Ahaa herra tanskanmurteenkuiskaaja saapuu takaisin. Mieli tekisi huutaa "Väärä pöytä!!!" Mutta enhän sitä tee, kas kyseessä on selviytymistarina. Oikeastaan pitäisi ehkä laittaa vireille aloite, jossa turvattaisiin omaan pöytään löytäminen. En tiedä vielä millä.

Haa! Jes! Jes! Lasi löytyi, kuten pöytäkin.

Taidanpa ottaa toisen.

Täällähän on hortoilijoita enemmänkin, tänään. Hurmaavan hymyn sain osakseni, ystävällinen entisessä valkoisessa takissaan pelikoneelle suuntaavan neiti sen minulle suo, mieleen tulee Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä, kampaus on huoliteltu,kuten aikaan oli Timollakin.

Ihmiskohtaloita. Joskus joku jossain sanoi, että "ihminen on oman onnensa seppä". Ehkä niinkin. Termi, joka minusta sopii isoon osaan täällä. Kulttuurin mekassa. Va mekastuksessa. No eni vei, sanoisi lontoolainen. Niin siis se termi: Bernsteiniläinen Askeltaja. Ai kuinka niin, no joskus silloin kauan sitten opin mitä on bernsteiniläinen sosialismi, Kiitos Mauno!. Niin samalla periaatteella tuo termi tarkoittaa siis sitä, että Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike.

Ilmankos herra tanskankielenkuiskaajakin pysyy liikkeessä, eikä niinkään pöydässään.

Palaan kyllä takaisin, ajattelen kävellesäni junalle.