Friday, January 14, 2005

 

Tiistai 11.1.2005

Lattialla, nokare voita, ei ei, voimariinia, ja vieläkin väärin, siis Oivariiniä. Murentunutta leipää, näkkiä, pieni pyöreä punaisella etiketillä. Tiedän.

Tervetuloa kotiin, kertoo tölkkien rivi, sinivalkoinen.

Olen onnellinen. Isä. Aamen.

Päivä meni hyvin. Viikkopalaveri oli antoisa, kyllä. Paikka oli eri kuin aikaisemmin, nyt ei kuulunut murteella puhuttua suomea. Kaikesta henki suomalaisuus. Musiikkia myöten. Olut maistui samalta, hyvältä. Lamppujen varjostimet käytännöllisiä, no hei jos sillä pystyy raastamaan vaikkapa porkkanaa, salaatiksi. Ei ole monessa paikassa tuotakaan hoksattu, ajattelin.

Hiljaista.

Enpä aiemmin ollut huomannut sitäkään, että Koffin pyyhekin voi olla osa eroottista liikettä.
Ei en minä tuijottamaan jäänyt, tietenkään. Häipyi kulman taakse.

Jäin ajatuksieni vangiksi. Kunnes kaverit herättivät. ”Meni jo!” ” Juu, mikä?”

Sitten puhuttiin melkein työasioita, hetken.

Kauniit silmät! Hymyssä jotain tuttua ja tuntematonta. Nähtyä kuin toiveunta.

Juu ja kaksikymmentä vuotta sitten aika olisi ollut, ehkä. Päästä iholle.

Ajatus pätkii, vieläkin. Vaikenen.


Monday, January 10, 2005

 
Steriiliys pistää nenään, keltainen viiva ja teksti "Odota tässä". Sisar hentovalkoinen, hymyilevänä jo odottelee innoissansa, että pääsee kutsumusammattissaan ottamaan ystävällisesti vastaan. Valkoisen takin alta pilkottaa hyvin kehittyneet keuhkot verhottuina siveään pitsiin. - HERÄTYS! -

"Tarvitsisi saada pojalle uusi aika lääkärille, viikon päästä torstaina" :-)

"Sanoiko lääkäri niin?" :-(

"Kyllä, menemme nyt röntgeniin ja viikonpäästä on kontrollipäivä"

"Lääkärille on ensimmäiset vapaat ajat vasta 24.1. Lääkärikö itse sanoi että ensi torstaina" :-(

"Kyllä" (ohimosuonissa pientä pakotusta)

" No jos kerran lääkäri sanoi, niin sitten torstaina 13.45."

"Kiitos!"

vastauksena poiskääntyvä pää ja tuhahdus...

Ehkä hänellä oli vain huono päivä. Mietin...
Ehkä.

Toisaalta ehkä syy olikin minun, minähän hymyilin. Julkeata. Kunnallisen terveydenhuollon tiskillä hymyillä. Ei pitäisi.

Heti huomenna menen ja pyydän anteeksi!!



Friday, January 07, 2005

 
Sormi tiukasti nenässä, klöntti vihertävä kertoo vapauttavan viestin, minulle. En ole allerginen. Kurre juoksee persus harmaana, naapurin mustavalkoinen kollikissa kyydinantajana. Mieleen tulee vanha vitsi karhusta joka pyyhki oravalla perseensä, paitsi etten muista miten se menee. Vanhus.

Minulla on Ystävä! Päättelin luettua sähköpostiini tulleen viestin "Ollaan vain Ystäviä!" Hieno homma, niitähän ei ole koskaan liikaa, ja nyt minulla on jo yksi.
Mitähän eroa on ystävällä ja vain ystävällä, mietin. No tokkopa niillä mitään olennaista eroa voi olla, ystävä on ystävä vaikka voissa paistaisi, ihmissyöjien vanha sananlasku, oletan.

Mistä tunnet sä ystävän? No joskus olen kuullut laulun aiheesta. En muista koska, vanhus. Antaako ystävä, jos pyydät? Ottaako ystävä, jos tarjoat? Jos osaisin niin kirjoittaisin Ystävä-runon...

Se menisi näin,

Ystävä,
olet tukeni
olet turvani

kuuntelet ja
kuulet

sinetöity salaisuuksistain
on sinun
huulet

Annat minulle
oikeuden olla olkasi,

kuunnella ja
kuulla

Uskot, kuten minäkin,
ystävyytemme on
kuin kataja,

taipuu taakan alla
vaan taitu ei,
nousee pystyyn,
uudestaan.

Ystävä.


Tässähän jo itsellä kyynel tirahti, Se ei kyllä sovi miehelle!

Ihan outoa! Siis kaikkien näiden vuosien jälkeen!
Huh!


Wednesday, January 05, 2005

 
Savu, tupakan. Ilmastointi - ei sitä ole. Aika on häpi auerin, keppana 2,50 euroo.
Monta on jo mennyt, tuolla herralla. Vai liekö puhuu tanskaa kuiskaten, ei saa selvää. Vielä rahalla saa, lasillisen. Tämähän on palvelulaitos, ajattelen. Tulosta tekevä. Ja hei omin jaloinhan hän vielä kävelee, painotus sanalla vielä. Huh... käveli ohi. Pöytään lasi, epämääräistä pyörimistä. Ahaa hänellähän onkin tarve, harittavat silmät löytävät suunnan, vai liekö köpöttelee vanhasta muistista.

"Mitä sanoit?" "Sori en vaan kuunnellut, ympäristössä tapahtuu." Paavo nyökkää "Huomasin"

Ahaa herra tanskanmurteenkuiskaaja saapuu takaisin. Mieli tekisi huutaa "Väärä pöytä!!!" Mutta enhän sitä tee, kas kyseessä on selviytymistarina. Oikeastaan pitäisi ehkä laittaa vireille aloite, jossa turvattaisiin omaan pöytään löytäminen. En tiedä vielä millä.

Haa! Jes! Jes! Lasi löytyi, kuten pöytäkin.

Taidanpa ottaa toisen.

Täällähän on hortoilijoita enemmänkin, tänään. Hurmaavan hymyn sain osakseni, ystävällinen entisessä valkoisessa takissaan pelikoneelle suuntaavan neiti sen minulle suo, mieleen tulee Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä, kampaus on huoliteltu,kuten aikaan oli Timollakin.

Ihmiskohtaloita. Joskus joku jossain sanoi, että "ihminen on oman onnensa seppä". Ehkä niinkin. Termi, joka minusta sopii isoon osaan täällä. Kulttuurin mekassa. Va mekastuksessa. No eni vei, sanoisi lontoolainen. Niin siis se termi: Bernsteiniläinen Askeltaja. Ai kuinka niin, no joskus silloin kauan sitten opin mitä on bernsteiniläinen sosialismi, Kiitos Mauno!. Niin samalla periaatteella tuo termi tarkoittaa siis sitä, että Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike.

Ilmankos herra tanskankielenkuiskaajakin pysyy liikkeessä, eikä niinkään pöydässään.

Palaan kyllä takaisin, ajattelen kävellesäni junalle.

 

Aamuni 4.1.2005

Tuleekohan tästä nyt sitten hyvä päivä, mietin. Neiti näpsä hymyili minulle. Tuo aamujunien kruunamaton kuningatar. Ei siihen hän on aivan liian nuori. Siis Prinsessa. Silmissänsä tuikki onni, ei en kysynyt miksi. Ääni soi vieläkin mielessäni, kaikuu korvissani, ah niin kaunista sävelmää.
Tekisi mieli viheltää, mutta enhän minä osaa. Viheltelen siis sisäänpäin? Onkohan se mahdollista?
Luulisi sen taidon oppia, kun sanovathan jotkut että pieraisevat sisäänpäin. On siinä sulkijalihakset kovilla. Mieti nyt… elämää suurempi rusautus tulos, kaasuuntuneena suoleen… ja sitten pinnistät.
Puristat perseellä armottomasti kuin Salakka Kummeleissa. Posket punaisina, suu viivaksi jähmettyneenä ja silmä huutavat duo’ona hoosiannaa! Kuulostaa lähes vaaralliselta, minusta.

Osastosta Kiikkaa kiikkaa eli keinutuolimuisteloista tulee mieleeni hetki kivisodan jälkeisestä varusmiespalveluksesta. Vieläkö muuten käytetään nimitystä varusmiespalvelus, minä vain mietin.
Vai onkohan nykyinen virallinen nimitys asepalvelus? Näin automaation ja atk:n aikakautena.
Aseet palvelee ja miehet hengaa messissä, merivoimissa ainakin, uskoisin. Lehtikirjoitteluista voisi kyllä päätellä että näin on. Siis iso huoli siitä kuinka pojista kasvaa miehiä rasittumalla. Eihän se sovi!! Kyllähän tuollaisen aika on jo ohi, parempi sekin olisi hoitaa pleisteissonilla. Joukkojen siirrotkin olisi niin paljon helpompia, ja hei turvallisia! Ja jos menisi oikein huonosti, niin virta pois ja uusi peli! Yksinkertainen on kaunista.

Siis mistäs mä nyt oikein rupesin kertoon, piti siis kertomani tuosta sisäänpäin
piereskelystä, että silloin kivisodan jälkeen tuvassamme oli yksi kaveri joka kehaisi että hallitsee ton sisäänpäinrusautuksen. Ja pojat mikä leija!!! Varmaankin oli stefassa jotain vikaa, koska ääntä ei kuulunut, mutta tupa tyhjeni nopeammin kuin koskaan!! Siis hajutonta ei ainakaan ole edes olemassa. En usko!

Matka loppuu!


Tuesday, January 04, 2005

 

Junailua

Jaahas se ompi taasen uusi vuosi ja uudet kujeet. Paskat. Laukaistua tuli tykki(kin).
Toivekappaleena soi kutrihelenan Tähtitaivas, tiedättehän, anna mulle... Melkoinen siveyden sipulin vonkausbiisi. No hengissä selvittiin ja arki on käsillä.

Ihmiset siunailee, tokko ne oikeasti on mitään tosi uskovaisia, mun työmatkojani. Turhaan. Yritän kertoa lyhyesti tästäkin aamusta, junassa. Kun eihän tää oikeasti ketään kiinnosta... Hei nythän muhun tarttuu joku varsinassuomalaisten vähättelevä puhetyyli, et ei kai nyt kukaan kuitenkaan kun mähän oon vaan tällänen tavallinen, joo en edes yritä sillä pätkismurteella, jätän sen taitajille. Jotka sit tietty sanoon jotain.... "en mä ny mittä ossa..." Siis totta kai tää kiinnostaa kaikkia ihan vit... siis hit... paljon! Mut nyt siis aamuni junamatkalle, teretulemast.

Asemalaiturilla liukasta, nyt ymmärrän sanonnan päästä liukkaille. Totean itselleni auttaessani harmahapsisen mummaraisen matkatavaroita ulos junasta. Juu ihan vaan kohteliaisuudesta. (Kiire kahville!). Pipo pois päästä, kun kerran sisätiloihin mennään, jotain on jäänyt mieleen jostain joskus. "Hyvää huomenta! Kahvi kiitos!"
Vastauksena "Saako olla kahvipullaa?" Ääni määkii sisuskaluihini asti, juu ei värähdä! "Ei kiitos!" Asiakaspalvelua parhaimmillaan sain kokea, ei kertaakaan edes katse kohdannut. Huh nyt istumaan omaan pöytääni! Tuttuja naamoja alkaa valuun vaunuun, ai miten niin valuun... no sanotaan et vähemmän energisesti hiihtämään.
Pariskunta, jossa isäntä joskus jopa hymyilee, heittää huomenet. Rouva on kuten tavallista, hapan. Säälipisteiden keruussa tuolle kaverille ropisi kyllä aimo määrä.
Miettikää nyt, vaimo (oletan) joka on niin hapan että epäilempä persettään käytetyn joskus hapankorppujen pajatsona. Mä kyllä tykkään hapankorpuista. Oikeasti.

Kauimmaisessa pöydässä istuu pitkältä tulleita. Ai mistä päättelen? No jos kaverilla on Bob Marley -pipo päässä (sisällä!), puhuu ruohon polttamisesta ja kertoo kuinka heillä Oulussa homma hoidetaan, niin onhan se sit aika pitkältä tullu. Reppana. Seurueessa kaksi tyttöä, väittelyä alkoholin ja ruohon suhteellisista vaaroista. Onneksi käyttävät ääntä, ettei jää muillekaan epäselväksi kumpi on kumman kannalla.
On se hienoo kun on noin paljon tietoo, siinä kuulkaas heiteltin stakesit ja kaikki mahdolliset instanssit peliin. Poika voitti, tyttö luovutti. Kauan Eläköön Jamaika!

Sitä mietin että onkohan toi kaikki totta vai onko se vähän niinku aikanaan kun yksi kaveri kehui olevansa todellinen holmes, niin sit kuitenkin kun kysyttiin siltä ihan suoraan että "Saitko?" No vastaus oli et "Joo sain mä vähän!" Hei miten voi saada vähän, eikö sitä joko saa tai sitten jää ilman. Vähän samalta tuntui tuonkin pojan jutut, oli ehkä nähnyt isän levyhyllyssä Bob Marleyn levyn ja laittanut äidin kutoon pipon pakkastalvea varten.

Sit onhan kyydissä muitakin, kuten esimerkiksi teeveestä tuttu poppanen tai joku... Pieni kokoinen mies, viikset ja aivan helvetin kulunut salkku. Usein olen hänet nähnyt sauvoittelemassa, rullat jaloissa. Siinä tulee lisää senttejäkin, pituuteen.
Hieno harrastus ,muille.

Viereissä pöydässä istuu, tai oikeastaan nuokkuu yksi nuori mies. Kevyesti kuorstaten, karvapielitakki tiukasti kiinni ja kyllä- pipo päässä.

Voi helv.... nyt poika rusautti kyllä unissaan housuunsa.
Saipa tälläkin matkalla kaikki aistit osansa, kuulo, näkö ja vielä hajukin.
Tuntoa odottelen huomenissa.

Saturday, January 01, 2005

 

Kohtalo

Eilisen työpäiväni päätteeksi, vesisateen raiskatessa sileitä poskiani, mietin.
Mietin, että tää on niin tätä. Suomen suvea eiku talvea. Hönkäsin siinä sitten pari kertaa itekseni ja totesin että jumankekka nyt on olusen paikka. Ei siinä sitten muuta kuin assan kupeessa olevaan pubiin. Ovesta sisään astuessa, pari havaintoa.
Tuo nainen on täällä aina - minä en. No en ole! Tuttavallinen tervehdys, tytölle.
"Kilkeni" Oma pöytä vapaana, onneksi jotain hyvää tässäkin päivässä, ajattelin.
Hetkinen... oma pöytä ja tuttuja naamoja.... perkele mähän alan alkoholisoituun!

Ei mutta eiks pari päivässä vaan pidä virkeänä - juu mä puhun nyt oluesta!

Hiljaista on, tuoppi naamaan ja menoksi - junalle.

Ei perkele mikä tuuli... onneksi ei ole paljon tukkaa mikä nousis pystyyn.

Viisi minuuttia asemalla ja olen jäykkänä. Kylmyydestä.
tuon pitkän ajan kuluttua saapuu pöytäni, ikkunapöytä. Tietysti.

Jo hieman helpottaa, kun näen tutun naaman, rouva ikä 50 vee ja rapiat. Ystävällisesti "Yksi olut, Kiitos!" Sitten pöytään, huh kokonaan tyhjä pöytä, Jes! Pöytä täynnä mahdollisuuksia - kas koskaan ei tiedä kuka tulee seuraksi. Usein tietenkin joutuu pettymäänkin. Joku karvanaaman perkele tuuppaa perseensä siihen vasta päätä - se ei ole kivaa!

Ensimmäinen hörppy -- väärään kurkkuun. "Moi" Siinähän istuu toisessa pöydässä entinen työkaverini. Kaverinsa kanssa. Hetken jo manaan itsekseni että en sit voinut katsoa ja tupata itseäni seuraksi.

No onneksi tällä kertaa mut pyydettiin seuraan liittymään - no en mä usein tuppaudu.
Normaalit esittelyt -- plaa plaa.

Mä olen hämilläni - no mieti itse - kaksi kaunista naista. Toisen lyhyen puoleisia hamosia tuli seurailtua silmä kovana parisen vuotta. Sukanreunan vilahtavia pitsikoristeita.

Siinä sitä istuin hiusrajan pakenema punaisena. Jutustelu meni hyvin. Asiallista ja pikku tuhmaa, tasapainossa. Voi tätä onnea! Ajattelin.

Apuva! Matka loppuu, kuulutus tuli jo.... Pitäisköhän ajaa ohi?
Ovat uudenvuodenviettoon menossa ja seura kelpaisi pidempäänkin.

Mutta hei mä olen kunnon isä! Nyt karkuun!!!

This page is powered by Blogger. Isn't yours?