Saturday, January 01, 2005
Kohtalo
Eilisen työpäiväni päätteeksi, vesisateen raiskatessa sileitä poskiani, mietin.
Mietin, että tää on niin tätä. Suomen suvea eiku talvea. Hönkäsin siinä sitten pari kertaa itekseni ja totesin että jumankekka nyt on olusen paikka. Ei siinä sitten muuta kuin assan kupeessa olevaan pubiin. Ovesta sisään astuessa, pari havaintoa.
Tuo nainen on täällä aina - minä en. No en ole! Tuttavallinen tervehdys, tytölle.
"Kilkeni" Oma pöytä vapaana, onneksi jotain hyvää tässäkin päivässä, ajattelin.
Hetkinen... oma pöytä ja tuttuja naamoja.... perkele mähän alan alkoholisoituun!
Ei mutta eiks pari päivässä vaan pidä virkeänä - juu mä puhun nyt oluesta!
Hiljaista on, tuoppi naamaan ja menoksi - junalle.
Ei perkele mikä tuuli... onneksi ei ole paljon tukkaa mikä nousis pystyyn.
Viisi minuuttia asemalla ja olen jäykkänä. Kylmyydestä.
tuon pitkän ajan kuluttua saapuu pöytäni, ikkunapöytä. Tietysti.
Jo hieman helpottaa, kun näen tutun naaman, rouva ikä 50 vee ja rapiat. Ystävällisesti "Yksi olut, Kiitos!" Sitten pöytään, huh kokonaan tyhjä pöytä, Jes! Pöytä täynnä mahdollisuuksia - kas koskaan ei tiedä kuka tulee seuraksi. Usein tietenkin joutuu pettymäänkin. Joku karvanaaman perkele tuuppaa perseensä siihen vasta päätä - se ei ole kivaa!
Ensimmäinen hörppy -- väärään kurkkuun. "Moi" Siinähän istuu toisessa pöydässä entinen työkaverini. Kaverinsa kanssa. Hetken jo manaan itsekseni että en sit voinut katsoa ja tupata itseäni seuraksi.
No onneksi tällä kertaa mut pyydettiin seuraan liittymään - no en mä usein tuppaudu.
Normaalit esittelyt -- plaa plaa.
Mä olen hämilläni - no mieti itse - kaksi kaunista naista. Toisen lyhyen puoleisia hamosia tuli seurailtua silmä kovana parisen vuotta. Sukanreunan vilahtavia pitsikoristeita.
Siinä sitä istuin hiusrajan pakenema punaisena. Jutustelu meni hyvin. Asiallista ja pikku tuhmaa, tasapainossa. Voi tätä onnea! Ajattelin.
Apuva! Matka loppuu, kuulutus tuli jo.... Pitäisköhän ajaa ohi?
Ovat uudenvuodenviettoon menossa ja seura kelpaisi pidempäänkin.
Mutta hei mä olen kunnon isä! Nyt karkuun!!!
Mietin, että tää on niin tätä. Suomen suvea eiku talvea. Hönkäsin siinä sitten pari kertaa itekseni ja totesin että jumankekka nyt on olusen paikka. Ei siinä sitten muuta kuin assan kupeessa olevaan pubiin. Ovesta sisään astuessa, pari havaintoa.
Tuo nainen on täällä aina - minä en. No en ole! Tuttavallinen tervehdys, tytölle.
"Kilkeni" Oma pöytä vapaana, onneksi jotain hyvää tässäkin päivässä, ajattelin.
Hetkinen... oma pöytä ja tuttuja naamoja.... perkele mähän alan alkoholisoituun!
Ei mutta eiks pari päivässä vaan pidä virkeänä - juu mä puhun nyt oluesta!
Hiljaista on, tuoppi naamaan ja menoksi - junalle.
Ei perkele mikä tuuli... onneksi ei ole paljon tukkaa mikä nousis pystyyn.
Viisi minuuttia asemalla ja olen jäykkänä. Kylmyydestä.
tuon pitkän ajan kuluttua saapuu pöytäni, ikkunapöytä. Tietysti.
Jo hieman helpottaa, kun näen tutun naaman, rouva ikä 50 vee ja rapiat. Ystävällisesti "Yksi olut, Kiitos!" Sitten pöytään, huh kokonaan tyhjä pöytä, Jes! Pöytä täynnä mahdollisuuksia - kas koskaan ei tiedä kuka tulee seuraksi. Usein tietenkin joutuu pettymäänkin. Joku karvanaaman perkele tuuppaa perseensä siihen vasta päätä - se ei ole kivaa!
Ensimmäinen hörppy -- väärään kurkkuun. "Moi" Siinähän istuu toisessa pöydässä entinen työkaverini. Kaverinsa kanssa. Hetken jo manaan itsekseni että en sit voinut katsoa ja tupata itseäni seuraksi.
No onneksi tällä kertaa mut pyydettiin seuraan liittymään - no en mä usein tuppaudu.
Normaalit esittelyt -- plaa plaa.
Mä olen hämilläni - no mieti itse - kaksi kaunista naista. Toisen lyhyen puoleisia hamosia tuli seurailtua silmä kovana parisen vuotta. Sukanreunan vilahtavia pitsikoristeita.
Siinä sitä istuin hiusrajan pakenema punaisena. Jutustelu meni hyvin. Asiallista ja pikku tuhmaa, tasapainossa. Voi tätä onnea! Ajattelin.
Apuva! Matka loppuu, kuulutus tuli jo.... Pitäisköhän ajaa ohi?
Ovat uudenvuodenviettoon menossa ja seura kelpaisi pidempäänkin.
Mutta hei mä olen kunnon isä! Nyt karkuun!!!
# posted by Yhdentahden @ 7:58 AM 
