Yhdentahden

Junailua 12.05.09

2009-05-12T11:14:00.001+03:00

Istun junassa, vanha kunnon aamujuna. Tuttujakin on. Jo tullessani huomasin että minullahan on ystäviä, jaa kuinka niin? No kun tulin tähän niin useammastakin suusta tuli kommenttia että ”taasko olet täällä”, minut on siis noteerattu. Parasta on muuten tulla hieman jälkijoukoissa tällaiseen junaan, jottei mene kenenkään paikalle. Toki murhaavista katseista, jotka saavat pintaverenkierron elpymään, pitäisi heti oivaltaa että on ihan väärällä paikalla, ja sitten pyytää nöyrästi anteeksi huonoja tapojaan.. Näin toimitaan siis tässä maailmassa, jota junamaailmaksi kutsun.

En tainnut vielä ehtiä kertomaan ajatustani äskeistä, no se meni jo, enkä ole varma että oliko se edes oikeasti ajatus. LEHMÄ, haa ehdinpäs näkemään, en hihkaissut ääneen koska eihän kaikki kuitenkaan olisi ymmärtäneet, ja ne jotka olisivat ymmärtäneet olisivat alkaneet kiukuttelemaan, kun en ollut sanonut että kisa on käynnissä. Pienisieluisia, sanon minä.

Ajatella, kuinka sivistävää on tällainen matkustaminen. Toisaalla puhutaan Kemijärvestä ja Kekkosesta, toisaalla taas Pietarin matkailusta. No toisaalta ollaanko siinä nyt sitten niin kovin kaukana toisistaan. Molemmissahan on varmasti paljon hyvääkin. Ei, en minä arvostele Kekkosta, siihen olen aivan liian nuori. Hienoa sinänsä että voi olla johonkin vielä liian nuori.

Järvenpää, siis ohitamme juuri pikajunan arvoisella vauhdilla, noin 30 kilometriä tunnissa. JIPPII! Hei nyt on kiire, kiire….. santsikuppi kahvia, tänne ja heti.

No niin, nyt on taas kaikki hyvin, juna ei liiku ja kuppi täynnä kahvia, tämä sitä on elämää. Tämähän sopii tavallaan tuohon Kekkosen aikaan, eikös siinäkin ollut parhaimmillaan pysähtyneisyyden aikakautta. Kaikki meni niin kuin meni, niin kuin Kekkonen sanoi. Oi niitä aikoja, joista en siis tiedä oikeastaan mitään sanomisen arvoista, mutta kait siihen voin ottaa kantaa, kun itseäni nuoremmatkin kommentoivat kuinka pärjättiin sodassa, no tai ainakin ikäistäni vain hieman vanhemmat. Liekö hekään syntyneet ennen kuin sota oli jo ohi. Tämähän sananvapautta.

Oho, olen päässyt jo monta riviä, ilman minkäänlaista viittausta naisten ja miesten eroihin, samankaltaisuuteen tai yleensäkään sukupuoliin. Ystäväni Jussi jo varmaankin tässä kohdin odottaisi ja miettisi hiljaa mielessään, mikä sinänsä ei ole hänelle ominaista, siis hiljaa miettiminen, niin siis sitä hän miettisi, että missä mennään, eikö yhtään alapääviittauksia tai seksuaalista häirintää, täysin ilman huumoria joka ei jätä miehen mielestä arvailujen varaan mitään. No hyvä on Jussi. Kerronpa nyt muutaman havainnon.

Hetki sitten minut ohitti nuori nainen. Ei, en katsonut perään sillä sehän ei olisi ollut soveliasta. No tietenkin katsoin. Roineen armaiset aallot.. Sopimatonta käytöstä sanoisin. Mitenköhän muuten kävisikään oikeudessa? Vanhalla miehellä jäi hengitys kesken, sydän löi muutaman ylimääräisen ja seurauksena tajuttomuus. Ameerikassa siitä saisi miljoonia.
Mutta ei meillä Suomessa, enpä usko. Sanonpa sen että elämä on.

Tikkurila. Taidanpa nyt jo vaieta ja keskitynpä havainnointiin. Kiitos seurastasi.

Junassa 3.1.2009

2009-05-12T11:13:00.000+03:00

Olen palannut paikalleni. aamujunaan. Nurkkapöytään ravintolavaunussa, nautin vanhan hyvään tapaani posliinista, siis oikeasti kahvimukista ei miistän kierrätyspahvista.
Junavuorona tämä on varsin hiljainen, armaasta kotikaupungistani, Riihimäeltä, ei tullut enää kuin kahdet tutut kasvot. Joskus oli paljon enemmänkin, mutta tuo kansakuntamme vitsaus, iänikuinen kiire, on saanut heidät vaihtamaan nopeampiin juniin. Toki VR on tehnyt osansa, vähemmän miellyttäviä ravintolavaunuja ja ylipäänsä pikajunavaihtoehtoja. Paikallisjuniin sullotaan yhä suurempia väkijoukkoja, siellä todellakin voit tietenkin tuntea lähimmäisesi, lähempänä kuin haluatkaan.

Mutta nyt takaisin tähän aamuun, joka on kolmas armon vuonna 2008. Ja ennen kaikkea tähän junaan. Ei niin mitään mielenkiintoista. Pari venäläistä kulkemassa ulkoilupuvun muodikkaissa housuissaan, rytmittävällä kahinalla ohittivat tämän paikan jo ties monennenko kerran. Kuulin heidän siis puhuvan, mistä muuten olisin voinut päätellä, tuskin hajuvesipilvestä. Tuskin.
Hei tämä on todellakin tylsää. Missä ovat honottavat ihmiset, missä bob marley -pipoinen nuori mies julistamassa marihuanan turvallisuudesta verrattuna tupakkaan. Helvetti soikoon henkilökuntakin on tänään niin sävyisä, junaemäntä eleetön mutta ystävällinen, konduktöörikin peruspositiivinen. Järvenpää, enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Lisää kahvia, kiitos!

Hei minusta enää ole tähän. No en tiedä onko ollut aikaisemminkaan, mutta ennen sentään viihdyin näppäimistöllä. Nyt tämä on jotenkin väkinäistä, lähes epätoivoista pälyilyä, toivoa siitä että joku antaisi herätteen. Mutta ei, ei tänään.

No josko runosen saisin ulostettua.

Siinä istuin,
hiljaa.

Kiskot pitivät
minut hereillä

uni olisi lie muuten
vallannut

tylsyyteen ei kait
kuolla voi

vaikka mielessä
kuinka soi

miksi ei tapahdu mitään.

No ei tullut siitäkään mitään, luovutan.

Itsenäistyminen

2008-12-09T12:10:00.000+02:00

Sunnuntaiaamuna kun heräsin, mietin hetken mielessäni, olenkohan nyt jotenkin itsenäisempi kuin edellisenä aamuna. Siis olinhan osallistunut Linnan juhliin, jatkoillekin. Kohtuullisen raskastahan se oli. Kiireellä sai käydä jääkaapilla ettei mitään jäisi näkemättä. Ensi vuodeksi teen investoinnin, keittiöön ison television, sellasen vull hoodeen, vähintään 52 tuumaa pitää olla. Niin jälleen kohta missä koolla on väliä. Sitten tarvitsen tietenkin hyvän ja mukavan tuolin (voisikohän hyvä olla epämukava?) Mutta siis, en minä taida olla sen itsenäisempi, tosin eipä ole enää Suomikaan niin itsenäinen kuin aiemmin. Eu sitä, Eu tätä. Määräystä.
Kaikkea sitä tässä miehen päässä liikkuukin, putkessa. Niin Tarjaahan minun tuli sääli, sen kättelyiden määrän jälkeen saattaa joutua jo sairauslomalle. Eipä Pentti päässyt paljoakaan helpommalla, vaikka osa vieraista ohittikin hänet. Jaa miksikö? Ehkä olivat kuulleet ettei Pentin käsi kestä samaa kuin Tarjan, en tiedä. Ehkä Pentille olisi pitänyt siis laittaa Eu-tuki käsivarteen, maataloudeltahan tuet ovatkin poistumassa, näin ei siis jäätäisi ilman tukia. Voihan toki olla, että olivat raukat janoisia pitkän jonotuksen jälkeen ja pieni pelko tietenkin että josko Eu onkin rajoittanut juomien määrää. Ja tunnetustihan se on niin että nopeat syövät hitaat tai tässä tapauksessa pitäisi sanoa että juovat. En tiedä. Minulla ei ollut ongelmaa, jääkaapin ovi odotti minua ihan rauhallisesti ja sain käydä santsaamassa kun siltä tuntui. Mutta eihän siinä ehtinyt. Kiire, kiire. Itselläni. Herkeämätöntä telvistelyä.
No yhtä kaikki, minun ei ole syytä ruotia kaunottaria ja kulkureita, lehdistöhän sen hoitaa muun median kanssa. Eihän minulla ole edes kuvia. Voi, minua.

tuon verran jaksoin tuota aihetta sunnuntaina :), koiran kusetus keskeytti ja sain päivääni sisällön.

Julkisuus elikka puplikki

2008-04-17T17:42:00.000+03:00

Ei helvata, en ois ikinä uskonut. Matti on laittanut sille rinsessa ruususelle härskejä tekstareita. Hiton hyvä, olisin muuten jo unohtanu koko narsissin. Siis että tuli julki, hyvä. Kaiken kaikkiaanhan tämä on todellakin tervetullutta, absolutistikin voi olla härski, voi voi härskiä. Kokoomus - Keskusta taistelu käy siis kiivaana, Vanhanen - Kanerva. Nyt vain odotetaan koska demarit avaa pelin ja siis kuka sieltä!!! Heinäluomako? mikähän se viesti olisi…. siis kun toi Kanerva vei jo sen puutarhajutun… nooh… ehkä "Pannaanko heiniä seipäällä?" Heeiiii sehän on tietty Paavo Lipponen…. "pelataanko uppomunaa?" Ei ei ei…. Tartsihan se on tietty…. "Seta ja mahdut liiveihin" No okei toi oli huono, ja syrjintää… lirputin lirputin, pyydän anteeksi, niin keneltä? On tämä elämätä, kaikkine näine hienoine lööppeineen…
Siis kyllä meillä tapahtuu… "Kataja lensi pesästä", eiku Facebookista. No siis mitä sitten??? Jannehan voisi näyttää sille persettä, siis sehän olisikin sit niin Assbook. voe jessus. no meni juu kristilliseksi. mistä tulikin muuten mieleeni, että ei se ollut huono lausahdus kun joku julkkis sanoi että "seksi on elämän suola", niin ei se maistukkaan makealla… juu ja turha tulla sanoon, että mahla valuu, koivikon kasvattina olen näet mahlaa maistanut, se on makeata.
Niinpä, tämä siis tällä erää elämäni tyhjiöstä, puhalletaan kun sattuu.

2008-04-15T14:02:00.002+03:00

Edeltäjä oli ollut selvästi perhoskeräilijä tai ainakin innostunut lentävistä ötököistä. Niin siis tarkennuksena tässä kohdin, kävin paikassa jossa kuninkaatkin käyvät yksin. Tosin epäilen tuon lausahduksen paikkaansa pitävyyttä. Tokko he itse pyyhkivät. Ainakaan silloin kun kuninkaat olivat vielä kuninkaita ei pr-pelinappuloita. Juu pee är…. se on niinku puplik relations elikkä julkiset suhteet, ei en viittaa nyt kanervaan, vanhaseen tai vienonen-karpela-saarela-karpela-saarela-mikälie. päk tu tö peisiks sanos klintonin pili jo aikoinaan.
Niin siis huussis kävin ja joku oli päästänyt perhosparven vapaaksi reunoja säästämättä, voi helv…. oikeesti. Kyllähän perhoset kivoja on…. muttei roiskeina. Huakaus, tuota ei varmaan tapahtuisi naisten veskissä, ei huono peruste sukupuolenvaihdosleikkaukselle….

No ni ja ny rupes päässä soimaan Koivuniemen Paula... "oon ehkä perhonen..."
Siinä sitä olisi muuten Kanki-Kaikkoselle todellakin oiva biisivalinta.

Iken kohtalo

2008-04-15T13:06:00.001+03:00

Kyllä mua vähän harmittaa toi Iken kohtalo. Siis oon täs tuuminut että oli varmaan jokin ruotsalaisten juoni koko juttu. Ai kuinka niin? Nooh, Sonera tietty kauppasi Ikelle oman liittymän Iken. Ja oon melkeist varma, että Ike oli ruotsissa jollain epävirallisella valtiovierailulla. Niin sekin lienee tuttua ettei Iken ruotsinkieli ole ihan vahvointa edes noissa poliitikko piireissä, voi että muuten ku Tarja lausuu niin nätisti, sori sivujuonne. Asiaan. Elikkä millä perustelen tuon Sonera-kuvion?Miettikää nyt, Ike laittoi oikeasti vain viattoman kysymyksen puutarhanhoidosta. Ja kaikki olisi jäänyt siihen, Mutta…. kun puhelimessa luki IGEN, niin eihän hällä ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa yhä uudestaan ja uudestaan, aamuun asti. Kas olihan hän juuri käynyt ruotsinkielen kielikylvyssä ja siinä muisti tietty, että IGEN on vähän niinku et jälleen, taas, uudestaan….. siis tyttöhän suorastaan kerjäsi lisää viestejä. No varmaan juu harmitti kun meni melkein valtionbudjetti sekaisin yhden yön aikana, aivan Ike tajusi kyllä aamulla että ei siinä lukenut IGEN vaan IKEN.

Aamua

2008-01-05T08:24:00.000+02:00

Elämätä

2007-08-21T13:34:00.000+03:00

Mä olen tässä miettinyt, siis ihan vain sitä, että koskahan kirjoittaisi eroottisen tarinan, tyyliin real life. Ja mitähän siitä tulisi.En ole koskaan lukenut yhtään, no en en... Mutta.Perustarina kait menee niin, että kaksikymmentäviisisenttiseni seisoi ylväästi kohti kattoa ja edessäni avautui uskomattoman kauniisti siistitty posliini. No todellisuus: yritin tolla rapiat viisisenttiselläni puoli lerpulla tökkiä minkä pystyin mutten nähnyt pehkon takaa yhtään mitään.Eipä taitaisi silläkään teoksella olla markkinarakoa, karvan vertaa. Ei siis vieläkään kannata luopua tästä arjen tappajasta, josta sentään jotain saa tilillekin.Mutta silti jotenkin vieläkin kiehtoo ajatus kirjoittamisesta, siis että kuinka tuo oikeasti menee, tai siis voi mennä. Eihän sillä oikeastaan ole sinänsä väliä, että kiinnostaako se jotain vaiko ei. Sehän voisi olla itselleni hyvinkin terapeuttista.Enpä tiedä, ehkä minä vain tyydyn seuraamaan yhteiskunnan rappeutumista ja elän siinä mukana. Kunnes jonain päivänä kirjoitankin oman elämänkertani: Lerppu ja minä. Siis tietotekniikkaa. Ehkä.

2007-07-26T21:52:00.000+03:00

Mä istun iltaa yksin, kuuntelen kuin méurman laulaa Lapin kesän, tiedän kuinka olen huutanut ääneen, nautinnon Loirin tuotannon tuon Leinon sanojen. Hei oikeasti voisiko tuntea kuin hyvinvointivaltion vanki Kristian saada saattaisi sanoihin noihin syvyyden. Annan anteeksi ja soljun jo lauluun sen pienen tytön Breun..... ihana kuin barbi-nukke mun kirjahyllyssäin.

Ai, tätä elämää.... Arikin oli näemmä antanut boksereiden kiiltää, onneksi ei vastaan käynyt lauma dobermannejen. Ei, ei.... ne ei eivät ole sujua eläkeisille, jotka tappavat toisensa raveissa, tai kääntävät Siwan kassan, tiedäthän... Aina lähellä....

Minun täytyy olla sekoamassa.....juu sanoin juicen.... ei oo pilven pilven pilvee...

Stringit näyttävät hyvältä--- kunhan muistan farmarit.... levi's lee cooper tai anyone--

mä oon niin kosmopoliitti... tai jotain...

Elämä on.... ja minä Vittu Elän!

Runottaako?

2007-06-20T18:27:00.000+03:00

Elämän tässä vaiheessa on syytä katsoa peiliin ja palata bloggeriin purkamaan patoutuneita tunteitaan.

Minä olen katsellut itseäni sillä silmällä jo pidemmän aikaa. No en todellakaan peilistä, siihen olen aivan liian vanha. Mutta... sillai niinkuin olen katsonut itseäni sisään päin, argh kuinka vaikeata on aloittaa. Ja lukeekohan tätä koskaan edes kukaan, paitsi minä itse itseäni ihmetellessä. Niin se katoaa vähäinenkin ajatus, kun mietin että mitä minä mietin ja minkä takia minä mietin että mitä minä mietin, niin ja mietinkö kuitenkaan?

Kirjoitan mielelläni runoja, siis sellaisia tajunnanvirtaplöräyksiä. RUPS ja se on siinä. Runo.
Niin en kärsi siis ummetuksesta, mielessäni. Muutoin on sekin joskus ollut vaivana, ei kovin pahana onneksi. Sehän vaikeuttaisi kävelyäkin.

Miksiköhän minä muuten niitä runosia edes kirjoitan? Onkohan minulla jokin tauti? Akuutti Runotusripuli, esiintyy keski-ikäisillä miehillä, jotka elävät hallusinaation omaisessa perätilassa. RUPS.

Vai voisikohan kaikki juontaa jo lapsuudesta, ajatella. Kaikkihan voi tunnetusti riippua rintaruokinnasta tai sen puutteesta, anteeksi äiti. Tuossahan voikin olla osatotuus, ja samalla syy siihen, että miksi koen vieläkin tarvetta hypistellä rintoja. Voi äiti, minkä olet pojallesi tehnyt. Ehkä minä taasen tapojeni mukaan liioittelen. Ehkä. Kuten silloin kun sanoin että minulla on kaksikymmensenttinen. Eihän se nyt ihan pitänyt paikkaansa, koska minulla oli kaksi viisisenttistä ja yksi kymmensenttinen, laskin ne vain yhteen, kaksikymmensenttisen saadakseni.

On se ihmeellistä. Elämä. Ajattele nyt, kaveri miettii miksi kirjoittaa runoja ja heti on tissi suussa. Mieletöntä. Tai ihan vaan normaalia. En tiedä. Pitäisi perustaa sellainen vertaisryhmä, voitaisiin äijä porukassa olla matsoja ja kehua vuorotellen kirjoittavamme runoja ja roikkuvamme aina tisseissä kun siihen tulee tilaisuus. Ehkä minä en olekkaan yksin. Tämän ongelmani kanssa. Onko se edes ongelma?

... jäänpä pohtimaan.

2005-03-31T10:39:00.000+03:00

Ruskeat silmät.

Hymyilevät minulle, kaunista.
Hetken olen jossain. Korkealla.

Perk.. Katto!

Pudotus. Ei sattunut!

Huulilla puna,
- ei en tunnista sävyä.
Minulla on sininen talo.

Sarastus,
värisävy Tikkurilan värikartasta.
Numeroa en muista.

Kauniit kasvot, ajattelen.
Hänellä.

Ohuet ranteet,
tajuan paenneeni katsetta.

Ei, en halua näyttää hämmennystä,
onneksi ei tarvitse seistä.

Polvet vetelinä, se olisi niin vaikeata.

Sanaakaan ei ole sanottu.
Vieraisiin pöytiin ei sovi huudella, joku joskus senkin typeryyden
on iskostanut mieleeni.

Lasken katseeni omiin käsiini, hetkeksi.

Nähdäkseni kauniista kaartuvan takapuolen
loittonevan.

Ensi kerralla en ole yhtä hidas. Ajattelen typertyneenä omaan
saamattomuuteeni. Tietäen ehkä jossain sisimmässäni, että
ensi kertaa ei tule.

Ei hänen kanssaan.

Tiistai 11.1.2005

2005-01-14T10:42:00.000+02:00

Lattialla, nokare voita, ei ei, voimariinia, ja vieläkin väärin, siis Oivariiniä. Murentunutta leipää, näkkiä, pieni pyöreä punaisella etiketillä. Tiedän.

Tervetuloa kotiin, kertoo tölkkien rivi, sinivalkoinen.

Olen onnellinen. Isä. Aamen.

Päivä meni hyvin. Viikkopalaveri oli antoisa, kyllä. Paikka oli eri kuin aikaisemmin, nyt ei kuulunut murteella puhuttua suomea. Kaikesta henki suomalaisuus. Musiikkia myöten. Olut maistui samalta, hyvältä. Lamppujen varjostimet käytännöllisiä, no hei jos sillä pystyy raastamaan vaikkapa porkkanaa, salaatiksi. Ei ole monessa paikassa tuotakaan hoksattu, ajattelin.

Hiljaista.

Enpä aiemmin ollut huomannut sitäkään, että Koffin pyyhekin voi olla osa eroottista liikettä.
Ei en minä tuijottamaan jäänyt, tietenkään. Häipyi kulman taakse.

Jäin ajatuksieni vangiksi. Kunnes kaverit herättivät. ”Meni jo!” ” Juu, mikä?”

Sitten puhuttiin melkein työasioita, hetken.

Kauniit silmät! Hymyssä jotain tuttua ja tuntematonta. Nähtyä kuin toiveunta.

Juu ja kaksikymmentä vuotta sitten aika olisi ollut, ehkä. Päästä iholle.

Ajatus pätkii, vieläkin. Vaikenen.

2005-01-10T15:42:00.000+02:00

Steriiliys pistää nenään, keltainen viiva ja teksti "Odota tässä". Sisar hentovalkoinen, hymyilevänä jo odottelee innoissansa, että pääsee kutsumusammattissaan ottamaan ystävällisesti vastaan. Valkoisen takin alta pilkottaa hyvin kehittyneet keuhkot verhottuina siveään pitsiin. - HERÄTYS! -

"Tarvitsisi saada pojalle uusi aika lääkärille, viikon päästä torstaina" :-)

"Sanoiko lääkäri niin?" :-(

"Kyllä, menemme nyt röntgeniin ja viikonpäästä on kontrollipäivä"

"Lääkärille on ensimmäiset vapaat ajat vasta 24.1. Lääkärikö itse sanoi että ensi torstaina" :-(

"Kyllä" (ohimosuonissa pientä pakotusta)

" No jos kerran lääkäri sanoi, niin sitten torstaina 13.45."

"Kiitos!"

vastauksena poiskääntyvä pää ja tuhahdus...

Ehkä hänellä oli vain huono päivä. Mietin...
Ehkä.

Toisaalta ehkä syy olikin minun, minähän hymyilin. Julkeata. Kunnallisen terveydenhuollon tiskillä hymyillä. Ei pitäisi.

Heti huomenna menen ja pyydän anteeksi!!

2005-01-07T09:44:00.000+02:00

Sormi tiukasti nenässä, klöntti vihertävä kertoo vapauttavan viestin, minulle. En ole allerginen. Kurre juoksee persus harmaana, naapurin mustavalkoinen kollikissa kyydinantajana. Mieleen tulee vanha vitsi karhusta joka pyyhki oravalla perseensä, paitsi etten muista miten se menee. Vanhus.

Minulla on Ystävä! Päättelin luettua sähköpostiini tulleen viestin "Ollaan vain Ystäviä!" Hieno homma, niitähän ei ole koskaan liikaa, ja nyt minulla on jo yksi.
Mitähän eroa on ystävällä ja vain ystävällä, mietin. No tokkopa niillä mitään olennaista eroa voi olla, ystävä on ystävä vaikka voissa paistaisi, ihmissyöjien vanha sananlasku, oletan.

Mistä tunnet sä ystävän? No joskus olen kuullut laulun aiheesta. En muista koska, vanhus. Antaako ystävä, jos pyydät? Ottaako ystävä, jos tarjoat? Jos osaisin niin kirjoittaisin Ystävä-runon...

Se menisi näin,

Ystävä,
olet tukeni
olet turvani

kuuntelet ja
kuulet

sinetöity salaisuuksistain
on sinun
huulet

Annat minulle
oikeuden olla olkasi,

kuunnella ja
kuulla

Uskot, kuten minäkin,
ystävyytemme on
kuin kataja,

taipuu taakan alla
vaan taitu ei,
nousee pystyyn,
uudestaan.

Ystävä.

Tässähän jo itsellä kyynel tirahti, Se ei kyllä sovi miehelle!

Ihan outoa! Siis kaikkien näiden vuosien jälkeen!
Huh!

2005-01-05T09:22:00.000+02:00

Savu, tupakan. Ilmastointi - ei sitä ole. Aika on häpi auerin, keppana 2,50 euroo.
Monta on jo mennyt, tuolla herralla. Vai liekö puhuu tanskaa kuiskaten, ei saa selvää. Vielä rahalla saa, lasillisen. Tämähän on palvelulaitos, ajattelen. Tulosta tekevä. Ja hei omin jaloinhan hän vielä kävelee, painotus sanalla vielä. Huh... käveli ohi. Pöytään lasi, epämääräistä pyörimistä. Ahaa hänellähän onkin tarve, harittavat silmät löytävät suunnan, vai liekö köpöttelee vanhasta muistista.

"Mitä sanoit?" "Sori en vaan kuunnellut, ympäristössä tapahtuu." Paavo nyökkää "Huomasin"

Ahaa herra tanskanmurteenkuiskaaja saapuu takaisin. Mieli tekisi huutaa "Väärä pöytä!!!" Mutta enhän sitä tee, kas kyseessä on selviytymistarina. Oikeastaan pitäisi ehkä laittaa vireille aloite, jossa turvattaisiin omaan pöytään löytäminen. En tiedä vielä millä.

Haa! Jes! Jes! Lasi löytyi, kuten pöytäkin.

Taidanpa ottaa toisen.

Täällähän on hortoilijoita enemmänkin, tänään. Hurmaavan hymyn sain osakseni, ystävällinen entisessä valkoisessa takissaan pelikoneelle suuntaavan neiti sen minulle suo, mieleen tulee Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä, kampaus on huoliteltu,kuten aikaan oli Timollakin.

Ihmiskohtaloita. Joskus joku jossain sanoi, että "ihminen on oman onnensa seppä". Ehkä niinkin. Termi, joka minusta sopii isoon osaan täällä. Kulttuurin mekassa. Va mekastuksessa. No eni vei, sanoisi lontoolainen. Niin siis se termi: Bernsteiniläinen Askeltaja. Ai kuinka niin, no joskus silloin kauan sitten opin mitä on bernsteiniläinen sosialismi, Kiitos Mauno!. Niin samalla periaatteella tuo termi tarkoittaa siis sitä, että Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike.

Ilmankos herra tanskankielenkuiskaajakin pysyy liikkeessä, eikä niinkään pöydässään.

Palaan kyllä takaisin, ajattelen kävellesäni junalle.

Aamuni 4.1.2005

2005-01-05T06:56:00.000+02:00

Tuleekohan tästä nyt sitten hyvä päivä, mietin. Neiti näpsä hymyili minulle. Tuo aamujunien kruunamaton kuningatar. Ei siihen hän on aivan liian nuori. Siis Prinsessa. Silmissänsä tuikki onni, ei en kysynyt miksi. Ääni soi vieläkin mielessäni, kaikuu korvissani, ah niin kaunista sävelmää.
Tekisi mieli viheltää, mutta enhän minä osaa. Viheltelen siis sisäänpäin? Onkohan se mahdollista?
Luulisi sen taidon oppia, kun sanovathan jotkut että pieraisevat sisäänpäin. On siinä sulkijalihakset kovilla. Mieti nyt… elämää suurempi rusautus tulos, kaasuuntuneena suoleen… ja sitten pinnistät.
Puristat perseellä armottomasti kuin Salakka Kummeleissa. Posket punaisina, suu viivaksi jähmettyneenä ja silmä huutavat duo’ona hoosiannaa! Kuulostaa lähes vaaralliselta, minusta.

Osastosta Kiikkaa kiikkaa eli keinutuolimuisteloista tulee mieleeni hetki kivisodan jälkeisestä varusmiespalveluksesta. Vieläkö muuten käytetään nimitystä varusmiespalvelus, minä vain mietin.
Vai onkohan nykyinen virallinen nimitys asepalvelus? Näin automaation ja atk:n aikakautena.
Aseet palvelee ja miehet hengaa messissä, merivoimissa ainakin, uskoisin. Lehtikirjoitteluista voisi kyllä päätellä että näin on. Siis iso huoli siitä kuinka pojista kasvaa miehiä rasittumalla. Eihän se sovi!! Kyllähän tuollaisen aika on jo ohi, parempi sekin olisi hoitaa pleisteissonilla. Joukkojen siirrotkin olisi niin paljon helpompia, ja hei turvallisia! Ja jos menisi oikein huonosti, niin virta pois ja uusi peli! Yksinkertainen on kaunista.

Siis mistäs mä nyt oikein rupesin kertoon, piti siis kertomani tuosta sisäänpäin
piereskelystä, että silloin kivisodan jälkeen tuvassamme oli yksi kaveri joka kehaisi että hallitsee ton sisäänpäinrusautuksen. Ja pojat mikä leija!!! Varmaankin oli stefassa jotain vikaa, koska ääntä ei kuulunut, mutta tupa tyhjeni nopeammin kuin koskaan!! Siis hajutonta ei ainakaan ole edes olemassa. En usko!

Matka loppuu!

Junailua

2005-01-04T07:07:00.000+02:00

Jaahas se ompi taasen uusi vuosi ja uudet kujeet. Paskat. Laukaistua tuli tykki(kin).
Toivekappaleena soi kutrihelenan Tähtitaivas, tiedättehän, anna mulle... Melkoinen siveyden sipulin vonkausbiisi. No hengissä selvittiin ja arki on käsillä.

Ihmiset siunailee, tokko ne oikeasti on mitään tosi uskovaisia, mun työmatkojani. Turhaan. Yritän kertoa lyhyesti tästäkin aamusta, junassa. Kun eihän tää oikeasti ketään kiinnosta... Hei nythän muhun tarttuu joku varsinassuomalaisten vähättelevä puhetyyli, et ei kai nyt kukaan kuitenkaan kun mähän oon vaan tällänen tavallinen, joo en edes yritä sillä pätkismurteella, jätän sen taitajille. Jotka sit tietty sanoon jotain.... "en mä ny mittä ossa..." Siis totta kai tää kiinnostaa kaikkia ihan vit... siis hit... paljon! Mut nyt siis aamuni junamatkalle, teretulemast.

Asemalaiturilla liukasta, nyt ymmärrän sanonnan päästä liukkaille. Totean itselleni auttaessani harmahapsisen mummaraisen matkatavaroita ulos junasta. Juu ihan vaan kohteliaisuudesta. (Kiire kahville!). Pipo pois päästä, kun kerran sisätiloihin mennään, jotain on jäänyt mieleen jostain joskus. "Hyvää huomenta! Kahvi kiitos!"
Vastauksena "Saako olla kahvipullaa?" Ääni määkii sisuskaluihini asti, juu ei värähdä! "Ei kiitos!" Asiakaspalvelua parhaimmillaan sain kokea, ei kertaakaan edes katse kohdannut. Huh nyt istumaan omaan pöytääni! Tuttuja naamoja alkaa valuun vaunuun, ai miten niin valuun... no sanotaan et vähemmän energisesti hiihtämään.
Pariskunta, jossa isäntä joskus jopa hymyilee, heittää huomenet. Rouva on kuten tavallista, hapan. Säälipisteiden keruussa tuolle kaverille ropisi kyllä aimo määrä.
Miettikää nyt, vaimo (oletan) joka on niin hapan että epäilempä persettään käytetyn joskus hapankorppujen pajatsona. Mä kyllä tykkään hapankorpuista. Oikeasti.

Kauimmaisessa pöydässä istuu pitkältä tulleita. Ai mistä päättelen? No jos kaverilla on Bob Marley -pipo päässä (sisällä!), puhuu ruohon polttamisesta ja kertoo kuinka heillä Oulussa homma hoidetaan, niin onhan se sit aika pitkältä tullu. Reppana. Seurueessa kaksi tyttöä, väittelyä alkoholin ja ruohon suhteellisista vaaroista. Onneksi käyttävät ääntä, ettei jää muillekaan epäselväksi kumpi on kumman kannalla.
On se hienoo kun on noin paljon tietoo, siinä kuulkaas heiteltin stakesit ja kaikki mahdolliset instanssit peliin. Poika voitti, tyttö luovutti. Kauan Eläköön Jamaika!

Sitä mietin että onkohan toi kaikki totta vai onko se vähän niinku aikanaan kun yksi kaveri kehui olevansa todellinen holmes, niin sit kuitenkin kun kysyttiin siltä ihan suoraan että "Saitko?" No vastaus oli et "Joo sain mä vähän!" Hei miten voi saada vähän, eikö sitä joko saa tai sitten jää ilman. Vähän samalta tuntui tuonkin pojan jutut, oli ehkä nähnyt isän levyhyllyssä Bob Marleyn levyn ja laittanut äidin kutoon pipon pakkastalvea varten.

Sit onhan kyydissä muitakin, kuten esimerkiksi teeveestä tuttu poppanen tai joku... Pieni kokoinen mies, viikset ja aivan helvetin kulunut salkku. Usein olen hänet nähnyt sauvoittelemassa, rullat jaloissa. Siinä tulee lisää senttejäkin, pituuteen.
Hieno harrastus ,muille.

Viereissä pöydässä istuu, tai oikeastaan nuokkuu yksi nuori mies. Kevyesti kuorstaten, karvapielitakki tiukasti kiinni ja kyllä- pipo päässä.

Voi helv.... nyt poika rusautti kyllä unissaan housuunsa.
Saipa tälläkin matkalla kaikki aistit osansa, kuulo, näkö ja vielä hajukin.
Tuntoa odottelen huomenissa.

Kohtalo

2005-01-01T07:58:00.000+02:00

Eilisen työpäiväni päätteeksi, vesisateen raiskatessa sileitä poskiani, mietin.
Mietin, että tää on niin tätä. Suomen suvea eiku talvea. Hönkäsin siinä sitten pari kertaa itekseni ja totesin että jumankekka nyt on olusen paikka. Ei siinä sitten muuta kuin assan kupeessa olevaan pubiin. Ovesta sisään astuessa, pari havaintoa.
Tuo nainen on täällä aina - minä en. No en ole! Tuttavallinen tervehdys, tytölle.
"Kilkeni" Oma pöytä vapaana, onneksi jotain hyvää tässäkin päivässä, ajattelin.
Hetkinen... oma pöytä ja tuttuja naamoja.... perkele mähän alan alkoholisoituun!

Ei mutta eiks pari päivässä vaan pidä virkeänä - juu mä puhun nyt oluesta!

Hiljaista on, tuoppi naamaan ja menoksi - junalle.

Ei perkele mikä tuuli... onneksi ei ole paljon tukkaa mikä nousis pystyyn.

Viisi minuuttia asemalla ja olen jäykkänä. Kylmyydestä.
tuon pitkän ajan kuluttua saapuu pöytäni, ikkunapöytä. Tietysti.

Jo hieman helpottaa, kun näen tutun naaman, rouva ikä 50 vee ja rapiat. Ystävällisesti "Yksi olut, Kiitos!" Sitten pöytään, huh kokonaan tyhjä pöytä, Jes! Pöytä täynnä mahdollisuuksia - kas koskaan ei tiedä kuka tulee seuraksi. Usein tietenkin joutuu pettymäänkin. Joku karvanaaman perkele tuuppaa perseensä siihen vasta päätä - se ei ole kivaa!

Ensimmäinen hörppy -- väärään kurkkuun. "Moi" Siinähän istuu toisessa pöydässä entinen työkaverini. Kaverinsa kanssa. Hetken jo manaan itsekseni että en sit voinut katsoa ja tupata itseäni seuraksi.

No onneksi tällä kertaa mut pyydettiin seuraan liittymään - no en mä usein tuppaudu.
Normaalit esittelyt -- plaa plaa.

Mä olen hämilläni - no mieti itse - kaksi kaunista naista. Toisen lyhyen puoleisia hamosia tuli seurailtua silmä kovana parisen vuotta. Sukanreunan vilahtavia pitsikoristeita.

Siinä sitä istuin hiusrajan pakenema punaisena. Jutustelu meni hyvin. Asiallista ja pikku tuhmaa, tasapainossa. Voi tätä onnea! Ajattelin.

Apuva! Matka loppuu, kuulutus tuli jo.... Pitäisköhän ajaa ohi?
Ovat uudenvuodenviettoon menossa ja seura kelpaisi pidempäänkin.

Mutta hei mä olen kunnon isä! Nyt karkuun!!!

2004-12-30T23:00:00.000+02:00

Hetken jo luulin, että ajatus hiipii pääkoppaani. Vaan taisi ollakin myrskyä edeltävä tuulahdus ikkunanvälistä. On se kyllä melkoinen keli, ulkona siis. Ei kai se keli sisälle vaikuta kun pitää ikkunat säpissä. Olikohan mulla kellekään mitään asiaa tänään? Sanomista?

Tulisikohan tähän väliin runon tynkä tai no muutama sananen sattumista - ei en ole keittoa syönyt.

No ei tullu... enempää en uskalla äkistää, tulee vielä housuun.

Aamujunassa hörppäsin tapani mukaisesti annoksen erittäin hyvää kahvia, no pakkohan sen on olla hyvää, siis 1,70€ kuppi. Tai no pahvimukillinen, Mutta pakkohan sen on hyvää olla... tuolla hinnalla. Eikä se kyllä kummoista ollut, väljähtänyttä ja hetkessä kylmän puoleista. Kyllä mä sen join. Nuuka. Tyttö oli kyllä kaunis. En... en ollut rähmiä silmistä pois pyyhkinyt, mutta muistan sen jo äänestä, sellainen sirkuttaja. Olikohan sillä kuukautiset? Ai miten niinkö? Ääni ei hymyillyt, kyllä minusta ääni voi hymyillä. Saattoihan se olla niinkin oli saanut taikka jäänyt saamatta.... Se on kanssa kyllä ihme juttu, kuinka sekin vaikuttaa... siis saaminen ja saamattomuus. Ehkä hän olikin vain väsynyt aikaisesta heräämisestä. Mistäs minä sen tietäisin?
Kysyähän tietty olisin voinut. Vieras ihminen. Olisi varmaan pitänyt tarjota sille kakskytsenttistä, vähän makeata suuhunpantavaa siis, sen verran sellainen konvehti maksaa. Olen kyllä huomannut että sillä kakskytsenttisellä saa ihmiselle helposti hyvän mielen.

No se senteistä...

No nyt alkoi iltapäivän väsymys, eikä oo edes iltapäiväkahviseuraa tyrkyllä. Yksinäistä.
Ihmisten keskellä.

Taidankin mennä katsoon tonne alakertaan, että irtoisko... hymy edes, kevyen naurahduksen saattelemana - kunhan ei vaan naukaise. Kerran tuli kohdattua naistentansseissa oikea kurnau, Tiedän olihan se yllätys minullekin, että tuli mua hakeen tanssimaan. Eka kerta, siis jokseenkin neitseellistä sanoisin, olleen silloin.
Kappale oli joku vanha Anka, muistaakseni. Siin laulettiin jotenkin niin et "juu aar mai destinii, juu aar mai ounli van" tai sit se oli joku ihan muu biisi. Oliskohan se muuten ollutkin sokea, kun mua tuli hakeen. Kuuro se ainakin oli, vai olisko vaan muuten tykännyt kävellä varpaillani saksalaisen marssin tahtiin.

Niin siis miten niin kurnau... no kun se koko aika korisi korvaan, ihan kuin ois kissa kehrännyt vai olisikohan se ollutkin lähempänä kiviporaa... No hyvät oli siis tärinät kuitenkin.

Mut nyt mä lähden vonkaan...

Vielä hetki

2004-12-30T00:22:00.000+02:00

Siis kahvit on juotu ja lannoitteet jauhettu (kuvainnollisesti, siis viksummin vois kai sanoa et "Smool talkit" on hoidettu, pölähdys jäi)

Jäin vielä miettiin, että onkohan tää mun elämäni oikein raiteillaan. No on tietty sillai, että joka päivä olen raiteilla parisen tuntia. Mitä vit.... mä oikein rupesin höpiseen. Kiinnostaa varmaan ihan yhtä paljon ku se että tykkään pyyhkiä embolla, lambikin on ihan jees, mutta pelkään aina et joku tulee kytkeen ittensä meidän paskaputkeen ja syyttää eläimen alistamisesta.

Raiteilla olemisesta ja eläimellisyydestä tulikin mieleeni, et koskahan joku puuttuu siihen kun paikallisjunassa ollaan kuin sillit purkissa. Juu ei se aina ole epämiellyttävää, ainakaan itselle.

Toista voisi tietty sanoa nuori nainen, jonka korvaan huohottaa tälläinen keski-ikäin... eiku parhaassa iässä oleva keskivartalon kehittämiseen keskittynyt uros. Mut kyllä kai sitä pitäisi olla joku muu paikka olla lähellä, vai?

enkä kyllä itse tykkää siitä kun vedet valuu silmistä, tuoksusta ei voi puhua, koska siinä sekoittuu eilisestä halpa viini ja virtsan vireä tirahdus, näitäkin on tullut koettua... junassa.

Niin katosi vissiin se mitä olin sanomassa, siis et kuinka ihmisiä voidaan kohdella niin. Ja vieläpä maksavia matkustajia, joita lienee myös joukossa on. (Tarkemmat tiedot osoitteesta www.vr.fi tai jostain ihan muualta)

Ptruu.... takaisin elämääni.

Mihin?

Tänään on siis keskiviikko, perjantain aaton aatto, viimeinen muuten tälle vuodelle!

Mitäs mä sitten tänään vielä teen? Eilen tuli käytyä siis yhdellä oluella, joten tänään ei ole sen vuoro. Tai ainahan sitä nyt yhdellä voi käydä, ravitseva keskiolut puoli litraa vitamiinipitoista nestettä. Terveellistä.

Sitä paitsi siellähän on kiva katsella elämiä ja kohtaloita. Kun ei tartte työkseen siellä olla. Kapakassa.

Ajatella, aamulla vaimo sanois, et "Nouse ylös, siivoot tänään kun mä olen töissä ja sulla on vasta iltavuoro" Itseltä väsynyt joo.. (mielessä et justahan mä vasta nukahdin kun olin töissä kolmeen). Pienet tirsat. Kello yksitoista. Kiukkuinen puhelu "#?* et sit ole vienny edes mattoja pihalle". "Käyt sit kaupassa, lista on pöydällä" Voi vit... on ensimmäinen ajatus. Matot pihalle, luuttu heiluun, .... perkele anopin tuoma maljakko räsähti. Piiloon... Sit kauppaan ja kotiin, vaimon kevytlevite unohtu, eiku takaisin. Kiire kiire kiire. Töihin. Vituttaa.
Ensimmäinen asiakas, elähtänyt daami, turkissa karvanlähtöaika, huolitellusti huulipunat kaartaa kaukaa huulien ulkopuolelta. "Yksi iso olut, kiitos!" Kohteliaasti lasket oluen ja sanot hinnan " 4 euroa eli 26 mummon markkaa". Vastaukseksi irvistävä hymy ja "Kallista!" En ei uskalla sanoa että Elämä on. Mielessä vieläkin paskamainen aamu, ja edessä vittumainen ilta.
Ja pakko hymyillä!

Ei helv.... ei minun ammattini!

Mielenkiintoista

2004-12-29T11:57:00.000+02:00

Tää on mulle ihan uus juttu, siis tälläinen kirjoittaminen. Et oon ehkä vähän hakuses, no sellaista se elämä on. Kai?

Siis onkohan tää nyt sitä vapaata tajunnanvirtaa, mitä joskus armonvuonna ennen vuotta 1980 rakas äidinkielenopettaja hoki. No ei se mikään rakas ollut! Joskus totesi, että "Kuulkaas pojat, minä olen aivan varma, että kun te kirjoitatte tytölle rakkauskirjeen, niin siinä lukee : Mä rakstan sua, rakstaksä mua, Raksti rutuun"

Eipä ole tullu annettua palautetta, että usein olen tuota käyttänyt. Vieläköhän se elää? Tokkopa olihan se aika vanha jo silloin, ainakin 40 vee. Voi helv... Anteeksi! Siis mäkin olen ja ihan tälläinen teini vielä. Tarttee varmaankin miettiä että mikä mahtoi olla nimi...

Ei muuten varmaan uskoisi, että oon kirjoittanut jotain runon tapaisia, vapaaehtoisesti!

Myönnän, että vähän vammahan se on... Siis iso mies kirjoittaa rakkaudesta, onko koolla väliä?
Enpä ole aiemmin miettinyt, no hyvä on! Olen miettinyt, mutta ei se silloin ole liittynyt runojen kirjoittamiseen.

Ja per.... jukeboxi soittaa "pidä pienestä kii"

Tarttee tarkistaa toi lääkitys,
kahvia lisää, ettei liikaa herkisty.

2004-12-29T09:15:00.000+02:00

Istutaan kahdestaan kaljalla, no yhdellä vain tietenkin! Onhan arki. Siis Paavo ja minä. Juu nuori juippi ja vanha äijä.
Suomalaisessa perinnekapakassa, räkäposkelle ja sillai. Saatanan moinen savu, ei oo ilmastointia ei....
Baaritiskillä jotain meteliä, korotettua ääntä... ei mitään huitomista, vielä. On tää hienoa, jotenkin niin suomalaista. Ei mitään vitun viinejä, ku keppanaa ja kossua. Naisetkin on niin kauniita, no se oli vitsi! Mutta kyllä elämä on jättänyt jälkensä, heihin.
"Nyt sinä lähte ulos" .... kuuluu hoono soome kielel. Pieni ikirusketuksella varustettu villapaitainen heppu saattaa hellänvarovasti tuuppien
päätään pidemmän suupaltin pihalle, ei vastarintaa.
Mutta helvetti tätäkö on perinnekapakan nykyisyys? Hoono soome kieli ja heti ku vähän käyttää ääntään niin saatetaan pihalle, eihän siinä ehdi edes tappelua tulla. Ilmankos nykyään tapetaan pihalle, kun sisällä ei saa tehdä mitään kivaa.